torstai 13. heinäkuuta 2017

Muista kilpailuttaa sähkösopimus!

Tavallisen tallaajan tulee tehdä kaksi sähkösopimusta: 1) sähkön tuottajan ja 2) siirtoyhtiön kanssa. Jälkimmäinen on sidottu asuinpaikkakuntaan eikä sitä voi kilpailuttaa, mutta edellisen voi kilpailuttaa.

Viimeisin määräaikainen 24kk sopimukseni on ollut Helsingin Energian kanssa. Sieltä tuli hiljattain sähköpostia, jonka mukaan sopimukseni on päättymässä syyskuussa. Samassa mailissa oli tarjous uudesta määräaikaisesta tai toistaiseksi jatkuvasta sopimuksesta heidän asiakkaanaan.

Tällä hetkellä olen maksanut Helsingin Energialle perusmaksuna 2,80 €/kk ja itse sähköstä 4,79 c/kWh. Mailissa tarjottiin uutta "kahden vuoden määräaikaista sopimusta edulliseen hintaan", jossa perusmaksu olisi 3,84 €/kk ja sähkö 4,44 c/kWh. Vuosikulutukseni on karkeasti 1 000 kWh luokkaa, joten kokonaiskustannus (pl. siirtoyhtiön maksu) on ollut n. 80 € vuodessa. Määräaikaisen sopimuksen helpolla uusimisella se tulisi olemaan n. 90 € vuodessa.

Kun työkaverikin mainitsi sähkön kilpailuttamisesta omalta osaltaan, päätin ennen uusimislinkin klikkaamista mennä kilpailutussivustolle tarkistamaan markkinatilanteen. Kuinka ollakaan, Helsingin Energia itse tarjosi netissä 12kk määräaikaista sopimusta, jossa perusmaksu oli 0 €/kk ja sähkön hinta 3,77 c/kWh. Vuositasolla siis minulle alle 40 €. Paras 24kk sopimus oli Fortumilta, perusmaksulla 0 €/kk ja kulutustaksalla 3,74 c/kWh. Mailissa tarjottu "edullinen hinta" oli siis vanhan asiakkaan vedätystä!!

Päässä rupesi keittämään jälleen yksi kohdalle osunut esimerkki siitä, kuinka vanhoille asiakkaille ei anneta parasta tarjousta, elleivät he itse hoksaa siitä kysyä. Päätin mennä linjoja pitkin Helsingin Energian asiakaspalveluun, mutta sain kuitenkin pidettyä itseni aisoissa. Totesin kylläkin suoraan, että minua ärsyttää se, ettei minulle heti annettu parasta tarjousta. Sitä ei kuulemma tehty, koska minulla oli jokin "erityyppinen sähkösopimus" tms. Selityksen makua, sanon minä ... :)

Olisin periaatteen vuoksi voinut siirtyä Fortumin asiakkaaksi, mutta koska Helsingin Energian tarjous vaati lyhyemmän sitoutumisajan, päätin tarttua siihen ja jatkaa heidän asiakkaanaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ei tämä 40-50 €/vuosi mikään suuri säästö ole, mutta "pienistä puroista kasvaa suuri virta", "periaate on periaate" jne...!

6 kommenttia:

  1. 40-50€ vuodessa tekee 400-500€ kymmeneen vuoteen ja sijoitettuna 5% maltillisella vuosituotto-odotuksella esimerkiksi tuo 500€ olisi kasvanut summaan 6300€ (http://www.rikaserakko.com/p/korkoa-korolle-laskuri.html), eli todellakin pienistä puroista kasvaa suuri virta ;)

    Itseäni on ketuttanut myös tuo sama käytäntö jossa vanhaa asiakasta kustaan suoraan silmään tekemällä tarjous joka näyttää ns. edulliselta vanhaan nähden, mutta samalla houkutellaan uusia asiakkaita ihan törkyhalvoilla tarjouksilla. Sinun tapauksessa tuo heidän tarjouksensa ei ollut millään tavalla edes edullinen koska perusmaksu olisi noussut lähemmäs 40% (jos laskin oikein)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, pieneltäkin tuntuvia juttuja kannattaa tarkkailla ja "tarjoukset" syynätä tarkasti!

      Poista
    2. Tuossa tuli kyllä pien ajatusmoka kuitenkin, ei se 500e kokonaissäästö kymmenessä vuodessa ihan noin korkeisiin lukemiin kasva. Mutta idea on sama, eli pienistä puroista kasvaa suuri virta pidemmällä aikavälillä :)

      Poista
    3. No problem, muhun meni ihan täydestä kun en miettinyt numeroita tarkemmin heh...

      Poista
  2. mulla tais olla kk maksuton soppari 4,1snt hinnalla. Säästäisin nykykulutuksella 6€ tuohon sinun tarjoukseen verrattuna joten kärvistelen mielelläni vanhassa sopparissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma. Muista tarkistaa kun umpeutuu, ettei kukaan yritä viilata linssiin! :)

      Poista